Kiertäjäkalvosinharjoitukset pitivät useimmat poissa leikkausjonosta

Kirjoittanut David Beckwith

Näyttötarkistus, 18. lokakuuta 2026.

Väite: ”Oikeat kiertäjäkalvosinharjoitukset voivat pitää sinut poissa leikkauspöydältä.”

Arviomme: Lupaava. Ruotsalaisessa tutkimuksessa oli 97 ihmistä, joilla oli jo aika olkapääleikkaukseen. 12 viikkoa kuormitettuja kiertäjäkalvosin- ja lapaluuharjoituksia laski leikkausta yhä haluavien osuuden 63 %:sta 20 %:iin, ja ero säilyi 10 vuotta. Kyse on yhdestä tutkimuksesta, ja muissa tutkimuksissa yksinkertaisemmat kotiharjoitukset tai neuvonta toimivat suunnilleen yhtä hyvin kuin hienommat ohjelmat.

Sam on 35-vuotias. Hänen oikea olkapäänsä on särkenyt kahdeksan kuukautta, pahiten kun hän kurottaa ylähyllylle tai kääntyy yöllä sen päälle. Viime keväänä fysioterapia ei auttanut, ja nyt kirurgi on laittanut hänet leikkausjonoon.

Pitäisikö hänen tehdä ensin harjoituksia?

Vuonna 2012 ruotsalaiset tutkijat kysyivät tätä 102 ihmiseltä, jotka olivat Samin asemassa ja jonottivat leikkaukseen Linköpingissä, ja seurasivat heitä sitten 10 vuotta [3, 6].

Mistä väite on peräisin

Michael Greger julkaisi 14. lokakuuta 2026 NutritionFacts.org-videon ”Preventing Rotator Cuff Shoulder Pain with Diet” (kiertäjäkalvosimen olkapääkivun ehkäisy ruokavaliolla) [1]. Se alkaa laajalla väitteellä: ”yleisimpien olkapääkipujen nykyhoidot, yksinkertaisimmista ja varovaisimmista kaikkein invasiivisimpiin ja kalleimpiin, eivät tuota johdonmukaisia eroja hoitotuloksissa, ei edes lumehoitoon tai pelkkään odotteluun verrattuna.” Hänen vastauksensa on ehkäisy ruokavaliolla: alempi kolesteroli ja vähemmän glykaation lopputuotteita (AGE-yhdisteitä, joita syntyy, kun ruokaa ruskistetaan kovassa kuumuudessa).

Viikkoa aiemmin, videolla ”Chiropractic Manipulation, Physical Therapy, and Exercise Therapy for Shoulder Pain Relief”, hän kävi suoraan liikunnan kimppuun [2]. Koska fysioterapian ”annoksella” ei näyttänyt olevan merkitystä, hänen mukaansa ”herää epäilys, onko erityisharjoituksilla mitään merkitystä”.

Osassa hän on oikeassa, ja hän viittaa oikeisiin tutkimuksiin. Mutta hän jättää pois tutkimuksen, jossa harjoittelua verrattiin itse leikkaukseen niillä, jotka olivat lähimpänä sitä.

Mitä tutkimukset löysivät

Ruotsalaiseen tutkimukseen otettiin 30–65-vuotiaita, joilla oli ollut olkapään pinneoireyhtymän kipua (kipua kohdassa, jossa kiertäjäkalvosimen jänteet kulkevat lapaluun yläosan alta) yli 6 kuukautta [3]. Kaikki olivat jo kokeilleet fysioterapiaa ja odottivat subakromiaalista dekompressiota, leikkausta, jossa luuta höylätään, jotta jänteelle jää tilaa.

Kaikki saivat yhden kortisonipistoksen. Sitten puolet teki erityisohjelmaa: kaksi kiertäjäkalvosinliikettä, joissa paino tai kuminauha laskettiin hitaasti alas (full can ylemmälle lapalihakselle eli supraspinatukselle ja ulkokierto alemmalle lapalihakselle eli infraspinatukselle), kolme lapaluuharjoitusta ja yksi venytys. He tekivät 3 sarjaa 15 toistoa kahdesti päivässä, ja fysioterapeutti lisäsi kuormaa kahden viikon välein. Toinen puoli teki kevyitä niska- ja olkapääliikkeitä ilman painoa. Potilaat eivät tienneet, kumpi ohjelma oli varsinainen, eikä sitä tiennyt myöskään olkapääerikoislääkäri, joka myöhemmin kysyi, halusivatko he yhä leikkauksen.

Kolmen kuukauden kohdalla 69 % harjoitusryhmästä kertoi olevansa paljon parempi tai toipunut, verrattuna 24 %:iin vertailuryhmästä [3]. Heidän olkapääpisteensä (Constant–Murley-pisteet, 0–100) nousivat 24 pistettä, vertailuryhmän 9. Ja leikkausta halusi yhä 20 %, vertailuryhmästä 63 %.

Ero säilyi. Vuoden kohdalla harjoitusryhmästä 24 % oli valinnut leikkauksen, vertailuryhmästä 63 % [4]. Viiden vuoden kohdalla 30 % ja 64 % [5]. Kymmenen vuoden kohdalla 35 % ja 65 % [6]. Useimmilla leikkauksen väliin jättäneillä oli yhä hyvä olkapää: keskimäärin 88 pistettä sadasta 10 vuoden kohdalla.

Tutkimus oli pieni: 97 ihmistä analysoitiin viiden keskeyttäneen jälkeen, ja kaikki yhdessä klinikassa [3]. Arvioiva erikoislääkäri ja potilaat oli sokkoutettu, mutta molempia ohjelmia vetänyt fysioterapeutti ei ollut. Harjoitusryhmällä oli alussa enemmän osittaisia jännerepeämiä (15 vastaan 6), minkä olisi pikemminkin pitänyt toimia sitä vastaan. Ne, joilla oli koko jänteen läpäisevä repeämä ja heikoimmat lähtöpisteet, valitsivat todennäköisimmin leikkauksen joka tapauksessa [4]. Myös ne, jotka leikattiin harjoitusten epäonnistuttua, paranivat paljon, joten ohjelma toimi keinona löytää ne, jotka todella tarvitsivat leikkauksen [5, 6]. Tutkimuksen rahoittivat Linköpingin yliopisto ja sen sairaala, eikä tekijöillä ollut kaupallisia sidonnaisuuksia [6].

Ohjelman kiertäjäkalvosinliikkeet ovat myös niitä, jotka kuormittavat lihasta eniten. Kun lihasaktiivisuutta mitattiin lankaelektrodeilla 10 terveeltä ihmiseltä, kyljellään tehty ulkokierto käytti 62 % infraspinatuksen maksimivoimasta ja 67 % pienen liereälihaksen (teres minor) maksimivoimasta, eniten seitsemästä testatusta liikkeestä [13]. 15 ihmisen tutkimuksessa full can kuormitti supraspinatusta suunnilleen yhtä paljon kuin empty can (peukalo alas) mutta hartialihasta vähemmän, minkä vuoksi moni terapeutti suosii sitä [14].

Jäivätkö leikkauksen väliin jättäneet jostain paitsi? Kaksi suurempaa tutkimusta sanoo, että eivät. Brittiläisessä CSAW-tutkimuksessa 313 ihmistä arvottiin dekompressioleikkaukseen, lumeleikkaukseen (kamera vietiin sisään, mitään ei poistettu) tai ilman hoitoa [7]. Kuuden kuukauden kohdalla oikea leikkaus ei pärjännyt Oxford Shoulder Score -asteikolla lumeleikkausta paremmin (32,7 vastaan 34,2 pistettä 48:sta). Suomessa 210 ihmistä arvottiin dekompressioon, lumeleikkaukseen tai ohjattuun harjoitteluun, eikä oikea leikkaus 10 vuoden jälkeenkään lievittänyt kipua paremmin kuin kumpikaan muu [8].

Takaisin Samiin. Ainoassa tutkimuksessa, joka testasi juuri hänen tilannettaan, 12 viikkoa kuormitettua harjoittelua tarkoitti, että useimmat hänen kaltaisensa eivät koskaan menneet leikkaukseen, eivätkä he 10 vuotta myöhemmin katuneet.

Mutta pitääkö sen olla juuri tämä ohjelma, fysioterapeutin luona kahden viikon välein? Tässä kohtaa Gregerin näyttö tulee mukaan.

Missä Greger on oikeassa

Gregerin mainitsemat tutkimukset koskivat ihmisiä ongelman aiemmassa vaiheessa, ja niissä kysyttiin, onko täysi harjoitusohjelma parempi kuin jokin yksinkertaisempi. Useimmiten se ei ollut.

Brittiläisessä GRASP-tutkimuksessa 708 ihmistä, joilla oli tuore kiertäjäkalvosinkipu, sai joko enintään kuusi fysioterapiakäyntiä nousujohteista harjoittelua tai yhden neuvontakäynnin [10]. 12 kuukauden aikana kipu- ja haittapisteet olivat samat (ero 0,66 pistettä 100 pisteen asteikolla). Neuvontaryhmä ei kuitenkaan jäänyt tyhjin käsin. He saivat kotiin kuminauhan, oppaan ja yksinkertaisemman sarjan vahvistavia harjoituksia viitenä päivänä viikossa tehtäviksi. Molempien ryhmien pisteet laskivat noin 54:stä noin 20–24:ään. GRASP osoittaa, että yksi käynti ja kotona tehtävät kuminauhaharjoitukset toimivat yhtä hyvin kuin kuusi käyntiä, ei sitä, että harjoittelu olisi hyödytöntä.

Kanadalaisessa 123 ihmisen tutkimuksessa vahvistavien tai motorisen kontrollin harjoitusten (olkapään liikkumisen uudelleenopettelu) lisääminen ohjaukseen ei toiminut paremmin kuin pelkkä ohjaus 24 viikon aikana [12]. Vuoden 2024 katsaus 22 tutkimuksesta (1 281 ihmistä) havaitsi motorisen kontrollin ohjelmat hieman yleisharjoittelua paremmiksi, mutta eksentristen tai lapaluuohjelmien osalta näyttöä oli liian vähän [9].

Australialaisessa tutkimuksessa 120 ihmisellä oli pitkäaikainen kiertäjäkalvosinkipu. 10 viikkoa manuaalista terapiaa ja kotiharjoituksia ei 11 viikon kohdalla toiminut paremmin kuin valeultraääni [11]. Greger pysähtyi tähän. 22 viikon kohdalla harjoitusryhmän kipu- ja haittapisteet olivat 7,1 pistettä lumeryhmää paremmat, ja 11 viikon kohdalla he olivat jo vahvempia.

Ruokavalioväite

Gregerin ehkäisyneuvot perustuvat yhteyksiin, eivät kokeisiin. Taiwanilaisessa kohortissa 498 678 ihmistä seurattiin 11 vuotta. Korkeaan kolesteroliin liittyi 48 % enemmän kiertäjäkalvosinsairautta, kun ikä, sukupuoli ja muut tekijät oli huomioitu [15]. Korkean kolesterolin potilailla statiinien käyttäjien riski oli lääkkeestä riippuen 34–59 % pienempi. Tästä tulee hänen ”puolet pienempi riski”, ja se on reilu kuvaus tuosta tutkimuksesta. Vuoden 2023 meta-analyysi löysi saman 48 %:n kertoimen nousun 8 tutkimuksesta, mahdollisen harhan kera [17].

Hänen ”kuusinkertainen uusintarepeämän riski” tulee yhdestä takautuvasta 85 ihmisen tutkimuksesta leikkauskorjauksen jälkeen: korkean kolesterolin potilaista 45,5 %:lla jänne repesi uudelleen, muilla 11,3 %:lla (riskisuhde eli vetosuhde 6,5) [16]. Jokainen korkean kolesterolin potilas käytti jo statiinia. AGE-väite perustuu jännesoluihin ja -kudokseen laboratoriomaljassa [18].

Mikään tästä ei osoita, että ruokavalion muuttaminen ehkäisisi olkapääkipua; yksikään koe ei ole testannut sitä. Kolesterolin laskeminen kannattaa joka tapauksessa sydämen vuoksi.

Arviomme

Harjoitustulos on tämän jutun vahvin löydös. Varsinainen kysymys on, kuinka pitkälle yksi 97 ihmisen tutkimus sitä kantaa.

Toisen puolen näkökulma: vertailuryhmä teki kevyitä liikkeitä, ei ollut tekemättä mitään, eikä tehnyt niitä yksinkertaisia kuminauhaharjoituksia, jotka GRASPissa vetivät vertoja täysille ohjelmille. Tutkimus osoittaa, että kuormitettu harjoittelu voitti kuormittamattoman, ei sitä, että yksi erityisohjelma olisi kaikkia muita parempi.

Leikkauksen valinta on potilaan päätös, joten odotukset voivat vaikuttaa siihen. Kysynyt erikoislääkäri oli sokkoutettu, mutta potilaat ovat voineet arvata, kumpi ohjelma oli varsinainen.

Missään tutkimuksessa ei ollut ryhmää, joka ei tehnyt mitään, joten osa jokaisen ryhmän paranemisesta on luonnollista toipumista.

Mikä muuttaisi arviota: toinen tutkimus leikkausjonossa olevilla, mieluiten niin, että ohjelmaa verrataan yksinkertaisiin kotona tehtäviin kuminauhaharjoituksiin. Selvä toisto siirtäisi arviota kohti Vahvaa.

Mitä tämä tarkoittaa sinulle

• Jos olkapääsi on ollut kipeä kuukausia ja kirurgi on tarjonnut dekompressiota, kysy ensin 12 viikon kuormitetusta harjoittelusta. Tutkimuksessa useimmat sen tehneet eivät koskaan tarvinneet leikkausta [3, 6].
• Ohjelman kaksi kiertäjäkalvosinliikettä olivat full can ja ulkokierto, joissa paino tai kuminauha laskettiin hitaasti alas. Lisää lapojen yhteenvetoja ja punnerrus plus, 3 sarjaa 15 toistoa kahdesti päivässä 8 viikkoa, sitten kerran päivässä viikkoon 12 asti [3].
• Jonkin verran kipua on sallittua: enintään 5/10 harjoituksen aikana, kunhan se rauhoittuu ennen seuraavaa kertaa [3].
• Et ehkä tarvitse montaa fysioterapiakäyntiä. Yksi käynti liikkeiden opetteluun ja kotona tehtävät kuminauhaharjoitukset toimivat yhtä hyvin kuin kuusi käyntiä [10].
• Jos olkapää on yhä huono 12 viikon jälkeen, leikkaus on järkevä seuraava askel; tutkimuksessa myös ne, jotka leikattiin harjoitusten epäonnistuttua, pärjäsivät hyvin [5, 6].
• Äkillinen vamma, kaatuminen tai käsi, jota et pysty nostamaan, on eri ongelma, usein iso repeämä; mene lääkäriin.

Mitä seuraavaksi

Ruotsalainen tulos tarvitsee toisen tutkimuksen. Hyödyllisin olisi sellainen, jossa ohjelmaa verrataan yksinkertaisiin kotona tehtäviin kuminauhaharjoituksiin ihmisillä, jotka ovat jo leikkausjonossa. Ruokavalion osalta yksikään koe ei ole testannut, suojaako kolesterolin tai AGE-yhdisteiden vähentäminen olkapäitä; siihen asti statiini- ja kolesterolitutkimukset ovat pelkkiä yhteyksiä.

Muista tavoista rakentaa ja säilyttää lihasta kerromme jutuissa kuinka paljon proteiinia tarvitset ja kreatiini voimaan. Jos ystäväsi kertoo peptidin korjanneen hänen olkapäänsä, lue TB-500-tarkistuksemme.

Lähteet